sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Valoa syksyyn

Kynnteliköt saa odottaa vielä kuukauden verran varastossa. Tänään tuli sellainen fiilis että nyt on pakko tehdä jotain tälle syksyn pimeydelle. Etsin tuossa varastojani ja keittiön ikkunaan tuli laitettua ensimmäinen valo. Kyseessä on Airamin jouluikkuna :) Ajatelkoot naapurit mitä tykkäävät, tunnelma on mulle tärkein :)



Tässä myös samalla olen miettinyt millaisen valaistuksen tahtoisin tuohon meidän parvekkeen kaiteeseen. Olen miettinyt lediä ja nyt löysin sitten mieleiseni. Tahdon sellaisen havunauhan tuomaan tunnelmaa parvekkeelle. Kynttilälyhdyt on parvekkeella tuomassa elävän tulen tunnelmaa, mutta jotain puuttuu. Nyt löysin mieleseni ja tämä täytyy hankkia.





sunnuntai 15. syyskuuta 2013

100 päivää

Tänään on tosiaan vain 100 päivää jouluun. Viime vuonna tein minijouluaterian juhlistamaan satasta, mutta kun tuo parempi puolisko on töissä, niin en viitsinyt itselleni tehdä pelkästään. Viime vuonna paistettiin kalkkunaa ja oli laatikot. Tänä vuonna olen istunut yksin sohvalla, juonut glögiä, napostellut pipareita ja katsonut Histamiinin joulukalenterin alusta loppuun ihan yksin :) Ensi viikonloppuna vietetään miehen kanssa sitten alle 100 - päivää jouluun kun nyt ei ihan aikataulut mennyt yksiin.

Tässäpä vielä viime vuoden satasen fiilistelyjä :)



perjantai 13. syyskuuta 2013

(Hää)Lahjapaniikki

Ystävän häät on huomenna. Kyseinen pariskunta ei tehnyt lahjalistaa mihinkään merkkiliikkeeseen. Illalla kaksi aivosolua sitten välähti ja seuraava tuotos saatiin miehen kanssa aikaan. Tiedän tämän pariskunnan arvostavan tällaisia lahjoja enemmän kuin viinilaseja, Tätä samaa ideaa voi käyttää myös joululahjana. 


torstai 12. syyskuuta 2013

Täytekakkuja

On taas se aika vuodesta että kakkuja saa meikäläinen leipoa enemmän kuin tarve vaatii. Viimeisin juhlapöydän herkuttelu oli suklaamoussetäytekakku ja oli ihan törkeän hyvää. Pohjana oli tavallinen sokerikakkupohja jossa oli hieman tummaa kaakaojauhetta antamassa makua sekä täytteenä maitosuklaamousse. Mousseen laitoin vaahdotettua kermaa sekä tuorejuustoa sekä levyllisen suklaata. Oli ihan törkeän hyvää! Kostutus oli vanilijamaidolla.

Nyt on työn alla ystävän hääkakut. Täytteeksi tulee mansikkapyrettä sekä kermavaahtoa.

Suklaamoussekakku