perjantai 29. marraskuuta 2013

Rakkaimmat joulukoristeet

Näihin joulukoristeisiin liittyy lämpimiä muistoja.

Äitini hurahti aikoinaan ristipistotöihin ja niitähän alkoi satelemaan meidän lastenkin koteihin. Tämä jouluinen taulu on minulle hyvin rakas. Sen paikka on eteisessä, jotta jokainen sisääntulija näkee tontun ja hevoset

Toinen tärkeä joulukoriste on tämä joulukyltti. Osallistuin ensimmäistä kertaa Joulureen salaiseen jouluystävään ja tämä kyltti löysi tiensä sydämeen. Se koristaa meidän ulko-ovea joulukuun puolesta välistä loppiaiseen,


Myös tämä joulukoriste nostalgisuudellaan on minulle hyvin rakas. Tämäkin koriste on tullut meille Joulureen salaisen ystävän kautta. Koristeen paikka on meidän eteisen peilin nurkassa. Siinä se oli viime vuonnakin ja tulee olemaan tänäkin vuonna.



Tämä soittorasia sai sydämestäni lopullisen paikan, kun mies toi paketin minulle pari päivää sitten. Soittorasia on muisto minulle kun neljä vuotta sitten ensimmäisen kerran tapasimme. Silloin olen kertonut, että joulu on mulle tosi tärkeä. Eipä tainnut mies tajuta millaisen joulufriikin kanssa on kattilansa yhdistänyt ;)




Joulusukat

Tuossa tutkailin kauppojen joulusukkavalikoimaa. Eipä löytynyt meidän perheen miehille mieluisia joulusukkia, joten oli pakko ottaa ompelukone keittiön pöydälle ja alkaa ompelemaan ihan itse ;) Yleensähän joulusukat on kauniita, jouluisen värisiä. No meillä se menee hieman toisin. Pääasiahan kuitenkin on, että sukka miellyttää käyttäjäänsä. Meidän perheen miesten joulusukat ovat tänä vuonna tällaiset.



Joulusukkien ompeluun sain vinkkiä täältä :Minnin mieli: Ommeltu joulusukka

perjantai 22. marraskuuta 2013

Jouluradiot on avautumassa

Nova taisi olla ensimmäinen tänä vuonna, joka avasi nettijouluradionsa. Ilta onkin mennyt mukavasti tekemällä joulusukkia ja kuuntelemalla  Novan nettijouluradiota. Nyt vain kaikki laittamaan linkki auki ja joulumusan maailmaan :)

Huomenna olisi tiedossa messuilua kädentaitojen malliin, josko jotain kivaa löytyisi vaikka pukinkonttiinkin :)

lauantai 9. marraskuuta 2013

"Mulla on tylsää"

"Mulla on tylsäääääää" vinkui meidän kahdeksanvuotias tuossa iltasella. Velipojat ja isä tuijotti Uuno-leffaa telkkarista ja tylsä äitipuolikin vaan selaili jotain jouluun liittyviä lehtiä. Tarpeeksi kun tuota marisemista kuuntelee, niin johan alkaa aikuistenkin jalat liikkua vikkelään. Pistettiin sitten neidin kanssa askartelupaja pystyyn.  Ensin tosin piti käydä valikoimat läpi, ja kun kaikkea oli tarpeeksi niin joulukortithan siitä saatiin aikaan. Mukavan retrot kortit tuo neiti aikaan sai :)  (Kiitokset muuten salaiselle jouluystävälleni. Nämä korttien pohjat on hänen lähettämästä paketista, ja tylsyyspeikko on saatu niiden avulla torjuttua)  
Korttimateriaalia 

Retrohenkinen kortti, kahdeksanvuotiaan luovuudella valmistettu


Puolivalmis joulukortti


Joulukoristelaatikotkin tutkittiin tylsyyden torjumiseksi tarkkaan ja muutama köynnös sieltä löytyikin koristamaan lastenhuoneen verholistaa. Tosin sen asentelen paikoilleen hieman myöhemmin. Joulukynttelikkökin on aseteltu lastenhuoneen kirjahyllyn päälle antamaan yövaloa ;)
Pukkihavuköynnös


perjantai 8. marraskuuta 2013

Jouluhaaste


Sain haasteen kahdesta blogista, koska blogi Joulu Rekolandiassa ehti ensin, vastaan hänen kysymyksiin :)


Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa ja kasvattaa niiden lukijakuntaa:

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)

11 asiaa itsestäni

1. Joka vuosi odotan talven tuloa ja ensi lunta. Marraskuussa pitää olla pakkasta ja ensilumi maassa
2. Olen opetellut ompelemaan ompelukoneella. Olen suorastaan ihmeissäni kun olen saanut verhot ikkunaan ja tuoleihin uudet päälliset
3. Ensimmäiset joululahjat hankin heti kun saan kesälomarahat tililleni.
4. Suurin haaveni olisi saada omakotitalo tai kesämökki maalta, maata sen verran että saisin kasvatettua itse juurekset ja marjat omiin tarpeisiin
5. Pidän työstäni todella paljon
6. Olen saanut jo osan aiemmista haaveistani toteutettua
7. Olen naimisissa
8. En olisi aiemmin uskonut meneväni naimisiin vain kahden vuoden seurustelun jälkeen
9. Iltaisin paras rentoutumiskeinoni on television katselu sekä neulominen
10. Olen oppinut neulomaan villapaidan viimeisen kuukauden aikana
11. Olen nostalginen, mielestäni on ihana katsoa vanhoja telkkarisarjoja dvd:ltä

Joulu Rekolandiasta saadut kysymykset

1. paras muistosi joulusta?
Monia ihania jouluja on niin monia, mutta tärkein on varmaan joulu vuodelta 2009. Aattoiltana sain miesystävältäni, nykyiseltä aviomieheltäni puhelun missä hän kertoi ettei halua olla eri osoitteessa enää yhtään ainoaa joulua. 
2. paras saamasi joululahja?
 Olin muuttamassa pois lapsuudenkotoani ja pikkusiskoni oli ostanut minulle joululahjaksi paistinpannun sekä lasagnevuoan. Syy lahjoihin oli: kun sä teet maailman parasta lasagnea, ja mä haluun syödä sitä aina välillä
3. Suosikki joululaulusi? 
Seija Simolan Tule joulu kultainen sekä Suvi Teräsniskan Hei Mummo
4. Suosikki ruokasi joulupöydässä?
 Laatikot sekä kalapöytä
5. Jos sinulla olisi mahdollisuus viettää joulu missä tahansa, missä se olisi?
 Ehdottomasti kotona
6. Milloin aloitan joulukoristelut? 
Joulukoristelut alkavat marraskuussa, osa koristeista on tosin esillä pitkin vuotta
7. Saako mielestäsi jouluvaloja käyttää ulokona joulun jälkeen, ja kuinka kauan? 
Mielestäni mitään aikarajaa ei ulkojouluvaloille ole, niitä saa käyttää heti kun illat alkaa pimenemään aikaisemmin
8. Milloin luovut joulukuusesta joulun jälkeen? 
Loppiaisena
9. Käytkö joulukirkossa? 
Joulukirkkoon en jouluaattona osallistu, mutta työni vuoksi käyn joulukirkossa joulukuun aikana
10. Entä joulukonserteissa?
 Muutamissa kyllä
11. Mitä teet joulun välipäivinä?
 Tämä riippuu ihan vuodesta. Joka toinen vuosi lomalla, joka toinen vuosi töissä

Minun kysymykseni:
1. Mistä luopuisit jouluna?
2. Mikä tekee täydellisen joulun?
3. Hankitko itsellesi joulukalenterin?
4. Millaisen joulukattauksen teet tänä vuonna?
5: Mikä on lempijoululaulusi ja miksi?
6. Mikä television joulukalentereista on mieleisin?
8. Kumman valitset mieluummin piparit, vai joulutortun?
9. Mikä elokuva saa sinut joulun tunnelmaan?
10. Jos olisi mahdollista osallistua tapaninpäivänä rekiajeluun, tekisitkö sen?
11. Missä kaikkialla joulu näkyy kodissasi?

Haasteen laitoin seuraaviin blogeihin:



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Salaisen jouluystävän toinen paketti!

Todella iso kiitos ihanasta paketista salainen jouluystäväni. Paketti tulikin taas mukavasti piristämään mun sateista päivää. Kännykkä piipitti tekstaria kesken työpäivän, ja onneksi oli tällä kertaa henkkaritkin mukana jotta sain paketin haettua heti työpäivän jälkeen :)

Tältä paketti näytti:



Sisältö oli taas mitä upein.Mukava kirjekin tuli paketissa.  Ihailen tosi paljon sitä kekseliäisyyttä mitä salaisella jouluystävälläni on. Mukana tuli virkattu kori, missä oli numeroituja tuikkuja. Kalenterikynttilöitä siis, ja joka ilta voi polttaa yhden kynttilän jonka avulla voi laskea montako yötä jouluun vielä on.


Piparien paistoa vartenkin tuli uudet patalaput. Ihanat sellaiset, tosi taitavasti toteutettua työtä. Innoissani yritin tutkia miten patalaput on saatu aikaan :)


Joulupukin apulaisen tehtäviäkin oli helpotettu. Mukana tuli paketointiteippiä ja pakettikortteja. Teipissä oli hauska teksti: Wrapped with love



Iltalukemiseksi tuli myös Kodin Kuvalehden Joululehti 101 Ihanaa ideaa. Lehti on vielä lukematta, mutta viikonloppuna selailen sen rauhassa läpi 
 Ihana paketti kertakaikkiaan, taas nousi joulufiilis monta astetta :)

lauantai 2. marraskuuta 2013